Ouran iltaristeilyllä oli kaunista keväistä luontoa

Julkaistu 20.5.2018, päivitetty 18.8.2018
 

Teksti ja kuvat: Petri Hakosalo

Keväinen veneretki Merikarvia Ouran saaristoon keskiviikkoiltana 16.5.2018 oli kaikin puolin onnistunut reissu. Sää suosi ja kuvattavaa sekä katseltavaa riitti.

Runsaan 10 retkeläisen joukolla ajeltiin Raimo Stenroosin veneellä ensin Pohjois-Ouraan ja rantauduttiin Hamskerin retkisatamaan. Tovi kuvailtuamme saaressa jatkoimme matkaa Ouran ulkopuolelta kohti Ouraluotoa. Ouraluodossa pääsimme tutustumaan luotsiasemaan ja hienoon saareen. Paluumatkalla vielä ajettiin Pookikarin ympäri ja saatiin hienoja kuvia sopivasti auringonlaskun aikaan.

Lintuosasto Turo ja Mika löysivät retkellä mukavan määrän lintulajeja. Ehkä hienoimmat havainnot olivat 85 punakuirin näyttävä ylilento Krookanlahdella heti retken aluksi ja satakielen laulu paluumatkalla veneen moottoriäänen yli! Lista lajeista tämän kirjoituksen lopussa.

Kiitos kaikille osallistujille! Alla poimintoja palautekyselystä ja kuvia retkeltä. 

 
Veneestä oli hyvä näkyvyys kiikaroida ja valokuvailla.

Risteilyn ohjelma, aikataulu ja yleisjärjestelyt
"Ihan huippuhyvä, parempi kuin odotin. Aikataulu sopiva, ei olisi haitannut vaikka olisi mennyt illalla myöhemmäksikin."
- "Kiva ohjelma,hyvät oppaat mukana,sopivan mittainen illaksi,pidemmätkin yön yli jutut kiinnostaa:))Ihana kohde<3"


Risteilyn yleisarviointi
- "Lintubongarit" olivat erittäin hyviä löytämään ja tunnistamaan lintuja. Valokuvaajalle suuri hyöty."

Ennakkotiedotus. Mistä sait tiedon risteilystä?
"B) Facebookista. Ihan vahingossa huomasin ja ajattelin, että katsotaan nyt minkälainen retki on odotettavissa. Vene oli tuttu aikaisemmilta Ouran retkiltä."
"C) Kameraseuran kokousesta. Enemmänkin olisi voinut mainostaa esim Facebookissa eri yhteisöissä."


Tulisitko uudelleen Retkikuvan retkille?
- "Jos vain aikatauluuni sopii, niin varmasti"

Suosittelisitko Retkikuvan retkiä ystävillesi?
- "Kyllä mielelläni. Olen jo ehtinyt suositella ja kehua retkeä useille ystävilleni"

 
Kristiinankaupungin puolella sijaitseva Yttergrundin majakka näkyy Ouraan vaikka etäisyyttä on jotain 30 kilometriä. Ehkä tonne majakkasaarelle pitäis järjestestää joskus myös retki?
 
Keltavästäräkki istui kivellä veneväylän vierellä.
 
Lintuoppaamme Mika näytti vielä lintukirjasta keltavästäräkin tuntomerkkejä.
 
Hamskerin saaressa jalkauduttiin maastoon.
 
Kulkuri-veneemme Ouraluodon laiturissa ja Mika kaukoputken kanssa tiirailemassa.
 
Ouraluodon entinen luotsiasema seisoo komeana keskellä saarta. Asema on nykyään matkailukäytössä.
 
Ouraluodon vanhan luotsiaseman ikkunasta oli hyvä näkymät myös mantereelle päin.
 
Näkymä Ouraluodolta Pookikarille päin.
 
Ouraluodon kuuluisa Logan's place, jossa Elevaaran Merikarvialle tuottama Kauniit ja Rohkeat näyttelijä Brooke Logan kävi pissalla. :)
 
Ouraluodon edusta kuten koko Ouran saaristo on hyvin kivinen ja karun kaunis.
 
Retki toteutettiin omat eväät -periaatteella. Retken johtajalla oli eväänä YKSI kala ja kaksi leipää, joilla hän ruokki vain itsensä :)
 
Kalalokkipari kevätpuuhissa. :)
 
Illansuussa isot alliparvet lensivät ulkomeren puolella horisontissa kohti pohjoista. Osa parvista oli nipinnapin kuvausetäisyydellä.
 
Ouraluodolla pesii pieni räystäpääsky-yhdyskunta haarapääskyjen lisäksi.
 
Myös isokoskelojen pääjoukot olivat saapuneet. Suuri osa niistä tosin nykyään talvehtiikin kotimaan rannikoilla, jos avovettä riittää.
 
Haahkakanta on nykyään vähentynyt, mutta vielä niitäkin kuitenkin näkyi.
 
85 punakuirin ylilento Krookanlahdella.
 
Punakuirit olivat aika korkealla, mutta zoomattuna ja vielä kuvasta rajattuna lajin tuntomerkit saa näkyviin.
 
Lapintiiratkin olivat jo saapuneet pesimäalueilleen. Niillä kestää muuttomatka pitkään, kun viettävät talvet Antarktiksen vesillä! Lapintiiran erottaa kalatiirasta mm. lyhemmistä jaloista ja verenpunaisesta jalkojen ja nokan väristä (kalatiiralla oranssinpunaiset)
 
Haahkoja ja telkkiä oli myös isoja parvia.
 
Alli- ja mustalintuparvia oli vaikea kiikaroida / valokuvailla vastavalossa. ja väreilyssä.
 
Pookikarin "apinanleipäpuu", jonka muistan lapsuudesta asti olleen samannäköinen.
 
Pookikarin "apinanleipäpuu" vähän myöhemmin vastavalossa.
 
Merikarvian tunnus, Ouran Pooki seisoo komeasti Pookikarin-ulkosaaressa ja on aina yhtä kuvauksellinen.
 
Aurinko värjäsi taivaan kauniiksi heti paluumatkan alussa.
 
Ouraluoto jäi taa.
 
Kaddin ulkosaariston entinen kalastajakylä on nykyään pienimuotoisessa matkailukäytössä.
 
Paluumatkalla mantereelle oli vielä hyvät kuvausolosuhteet.
 
Keli suosi kuvaajia.
 
Osallistujilta löytyi kuvauskalustoa löytyi kännyköistä pitkiin putkiin ja lintuosastolla kiikareihin ja kaukoputkiin.
 
Retki toteutettiin yhteydessä entisen kalastajan Raimo Stenroosin kanssa hänen Kulkuri-paatillaan. Raimo tuntee Ouran kuin omat taskunsa ja osasi kertoa paljon tietoa ja mielenkiintoisia tarinoita Ouran historiasta.
 
Auringon laskun aikaan näkyi horisontissa myös kangastuksia.
 
Aurinko värjäsi tyynen meren monin eri värein.
 
Kulkuri-veneestä löytyy tarvittaessa tehoja myös nopeampaan vauhtiin. :)
 
Auringonlasku värjäsi paluuhetkellä Krookanlahden kauniin väriseksi.
 
Perillä kotisatamassa.
 
Takaisin mantereella. Mika ja Turo tarkistavat vielä lintulajilistan. Ja Merikarvian matkailusihteeri haastattelee poikia Merikarvialehden juttua varten.
 
Virallinen lajilista.

Retkellä havaitut lintulajit:

  1. harmaalokki
  2. kalalokki
  3. naurulokki
  4. merilokki
  5. selkälokki
  6. pikkulokki
  7. merikihu
  8. lapintiira
  9. kalatiira
  10. kyhmyjoutsen
  11. laulujoutsen
  12. merihanhi
  13. valkoposkihanhi
  14. merimetso
  15. pilkkasiipi
  16. mustalintu
  17. alli
  18. isokoskelo
  19. tukkakoskelo
  20. haahka
  21. sinisorsa
  22. lapasorsa
  23. tavi
  24. telkkä
  25. tukkasotka
  26. silkkiuikku
  27. varis
  28. haarapääsky
  29. räystäspääsky
  30. västäräkki
  31. keltavästäräkki
  32. hernekerttu
  33. pajulintu
  34. kivitasku
  35. peippo
  36. viherpeippo
  37. vihervarpunen
  38. kirjosieppo
  39. luotokirvinen
  40. urpiainen
  41. talitiainen
  42. satakieli
  43. punajalkaviklo
  44. rantasipi
  45. meriharakka
  46. pikkukuovi
  47. punakuiri
  48. merikotka
 

Retkikuva Oy
Tiedepuisto 4 
28600 Pori
www.retkikuva.fi

Yrittäjä, Valokuvaaja
Petri Hakosalo
Puhelin: +358 40 591 5668
Email: petri.hakosalo@retkikuva.fi

y-tunnus: 2813479-9
Kotipaikka: Merikarvia
ALV Rek.
instagram.com/petrihakosalo